JENNI OPETTAJANA

Olen Jenni Honkaluoma (ent. Taari), laulaja, rytmimusiikin laulunopettaja (YAMK) ja musiikkikasvattaja FM. Valmistuin Metropolia Ammattikorkeakoulusta pop- ja jazzlaulunopettajaksi toukokuussa 2016, tammikuussa 2021 musiikkikasvattajaksi (FM) Jyväskylän yliopistosta ja 2020-2021 täydensin laulupedagogiopintoni Metropolia Ammattikorkeakoulussa maisteritasoon (YAMK). Toimin tällä hetkellä musiikinopettajana Laajasalon peruskoulussa sekä tuntiopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Ajatuksiani opettamisesta

Musiikki kuuluu kaikille! Laulu kuuluu kaikille!

Koen, että jokaisella iästä riippumatta on oltava mahdollisuus ilmaista itseään musiikin kautta niin laulamalla kuin soittamalla, yhtälailla kuin puhumalla tai kirjoittamalla. Jokaisella on oma ja ainutlaatuinen ääni sekä luova tapa toteuttaa itseään musiikin. kautta. Haluan näiden ajatusten pohjalta tarjota oppijoilleni ohjausta ja rohkaisua musiikin opiskelun sekä oman äänensä parissa. Minulle on tärkeää, että oppilas löytää omat vahvuutensa, oman tapansa käyttää ääntään ja oppii ilmaisemaan itseään musiikin avulla turvallisessa ympäristössä.

Vahvuuteni opettajana

Minun vahvuuteni opettajana on vahvat vuorovaikutustaidot, oppilaslähtöisyys, kannustaminen ja monipuolisuus musiikin parissa. Suuri intohimoni on vuorovaikutuksen tutkiminen musiikinkasvattajan työssä.

Koen itse, että kannustaminen ja turvallinen oppimisympäristö on avain innostamiseen ja sitä kautta oppimiseen. Minun vahvuuteni musiikkikasvattajana on auttaa oppijaa löytämään vahvuutensa ja oman, parhaan tapansa hyödyntää musiikkia omassa toiminnassaan.

Olen työskennellyt eri-ikäisten, erityisoppijoiden sekä yksilöiden ja ryhmien parissa. Monipuolisten musiikkikasvattajan palveluiden ja lauluopetuksen lisäksi tarjoan ääni – ja puhetyöläisille äänenhuollon ohjausta. Opetus räätälöidään aina oppijan tarpeisiin sopivaksi.

Työkokemukseni sekä opintojeni puolesta olen saanut todella hyvät työkalut ja kokemusta eri-ikäisten lasten musiikkikasvatuksesta. Minulle tärkeintä musiikkikasvattajana on tukea oppijan kehitystä ennen kaikkea itsetunnon, luovuuden ja vuorovaikutustaitojen kehittämisen kannalta.